Heippa! Kulunut viikko on ollut vauhdikas. Usein pitää nipistää itteään aika kovaa että oikeesti tajuu olevansa täällä..

On ollut ihan mieletöntä koittaa tottua ajatukseen siitä, että yhtäkkiä asun keskellä niin kaukaisten (mutta silti läheisten) serkkujen elämää.. Monena päivänä onkin jonkun suusta kuulunut lause: "Hei tuutko hengailee mun huoneeseen?" -minkä seurauksena onkin aina vierähtänyt monta tuntia jutellen.

Sunnuntai-iltana oltiin syömässä söötin Chileläisen pariskunnan kanssa seafood -ravintolassa. 
Ruoka oli tosi hyvää, mutta alkukyselyjen jälkeen  todettiin Esterin kanssa että on ehkä parempi olla tietämättä mitä vauvamustekaloja, simpukoita, ihmepallukoita ja lölleröitä syö. 


Rebekalla on matric examsit (ylppärikokeet) meneillään, joten se jäi kotiin  lukemaan. Meidän venyneet juttutuokiot on siltäosin vähän huonoja, että ne syö Rebekan lukuaikaa!

Kuva on otettu koulun rannalta. Kokonaisuudessaan, tykkään mun koulusta hirveesti! Siellä on suuri uima-allas ja paljon harrastusmahollisuuksia. Koulupukukin on tosi kiva! Siihen kuuluu beige hame, muutama paitavaihtoehto ja bleiseri. Laitan siitä kuvan myöhemmin. On tosi helppoa aamuisin kun ei tarvii miettiä mitä laittaa päälle..

Otin kouluaineiksi kuviksen, life orientation:in, kotitalouden yms ja ylläripylläri... pitkän matikan, fysiikan ja historian! Mitä kaikkia oon yleensä inhonnu. Ekoina päivinä kun olin edellämainituilla tunneilla kattomassa ja päättämässä mitkä sit valitsen, päätin ottaa noi! Enkä oo kyllä katunu.

Etelä-Afrikassa pääosin kaikki opiskelee Afrikaansia (niinkuin me Suomessa ruotsia). Se kuulostaa tosi hauskalta, vähän hollannin ja saksan sekotukselta. Minä ja muutama muu ei-afrikaans opiskelija ollaan kirjastossa aina sen aikaa tekemäs läksyjä tai jotain muuta.

      

Ihmiset täällä (Afrikassa, ei blogissa) on kysellyt paljon mun notebookista. Se on pieni ja nuhjuinen kirja, mikä mulla on aina mukana. Se ei oo oikeestaan päiväkirja eikä runokirja, vaan ajatuskirja. Luulen että mun pitäis kohta ostaa uus tai edes päällystää toi, koska siitä alkaa sivutkin repeillä.

Muistan kun kerran istuin Helsingissä keskellä kaupungin hulinaa kirjottamassa. Yks mies tuli mun luo ja sanoi että oli koittanut kiiruhtaa junaan, mutta myöhästyi koska unohtui tuijottamaan mun kirjottamista.  Olin kuulemma luonut pienen rauhallisen paikan keskelle raitiovaunujen kolinaa, ihmisten ääniä, huutoja ja arjen kiireitä. Mies sanoi aikovansa siitälähtien itsekkin pysähtyä keskellä päivää ja antaa hetken omille ajatuksille ja mietteille. Suosittelen sitä kaikille!

Hupaisaa loppuviikkoa ja lähenevää viikonloppua kaikille! Mä lähen tästä altaalle.

Petra